Minna Komin ja Laura Pakarisen yhteisnäyttely "Syvä uni" Galleria Kalleriassa 24.1.-30.1. Näyttely käsittelee ajatuksia unesta, menetyksestä ja pysähtyneisyydestä.
Minna Komi opiskelee kolmannella vuosikurssilla Vapaassa Taidekoulussa ja Laura Pakarinen valmistui taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta keväällä 2011.

MINNA KOMI (s.1989)
Olen maalannut hautautumisesta ja pysähtyneisyydestä omassa itsessä ja pysymättömyydestä ympärillä. Etäisyydestä ja ajasta. Siitä, miten mikään ei jää. Mieli muuttuu, lumi sulaa, uni loppuu.
Olen ajatellut sitä päivää, kun kävelin pitkään metsässä, jossa olen viimeksi lapsena kävellyt. Metsä tuntui kaukaiselta, vieraalta. Kuin ihmiseltä, jonka kasvoja ei tunnista, vaikka on ennen tunnistanut.
Koska unesta herätessä menettää aina jotain.

LAURA PAKARINEN (s.1983)
Keskitalvella päivät ovat lyhyitä ja tuntuu siltä, että luonto ympärillämme nukkuu syvää unta. Välillä ihmisetkin vaipuvat horrostilaan herätäkseen vain hetkinä joina aurinko jaksaa kivuta tarpeeksi korkealle taivaalla. TUntuu, että yön hetki koittaa aiemmin ja jatkuu loputtomiin. Joskus näemme unia, jotka tuntuvat silti niin todellisilta kaikessa epätodellisuudessaan, että heräämisen hetki yllättää. Tarpeeksi syvässä unessa emme näe unia lainkaan. Vai näemmekö?
Joskus emme muista näkemiämme unia ja kaikki, minkä unesta muistimme heti herättyämme katoaa päivän kuluessa. Sanotaan, että käsittelemme uniemme kautta asioita, joita emme hereillä ollessamme pystyisi käsittelemään. Ehkä unohdus on armelias myös unien kohdalla. Joitakin unia emme taas haluaisi unohtaa. Joskus unessa luomamme maailma on niin houkutteleva, ettemme tahdo herätä.
Maalausteni aiheet käsittelevät todellisuuden ja eoätodellisuuden häilyvää rajaa. Unien maailma kiehtoo minua ja on läsnä maalatessani.